Search results for "esiteollinen yhteiskunta"
showing 5 items of 5 documents
Kirjalliset velkasitoumukset 1800-luvun Suomessa
2019
Johdanto: Esiteollisissa yhteiskunnissa rahatalous oli vähäistä. Siksi luotolla oli keskeinen merkitys kaikessa taloudellisessa toiminnassa ja kaikissa sosiaalisissa kerrostumissa. Luotolla rahoitettiin sekä liiketoimintaa että yksityiselämän tarpeita. Koska pankkilaitos oli kehittymätön, lainaaminen tapahtui valtaosin yksityishenkilöiden ja yritysten välillä, ja luottoa myönnettiin usein suullisiin lupauksiin tai muihin epämuodollisiin velkasitoumuksiin perustuen.[1] Vaikka epävirallisuus ja epämuodollisuus määrittivät näin ollen suurta osaa lainaamisesta, esiteolliset luottomarkkinat eivät silti olleet yksi yhtenäinen kokonaisuus, kuten esimerkiksi keskieurooppalaisia luottomarkkinoita tu…
Suomen esiteollisen kauden valuuttamuunnin (1534–1880)
2022
Kysymys tuotteiden, esineiden, asioiden ja palvelusten rahallisesta arvosta koskettaa historiantutkimusta monialaisesti. Esiteollista aikakautta tutkiville rahassa mitattavien arvojen yhteismitallistamista vaikeuttaa se, että käytössä oli tyypillisesti yhtä aikaa useita valuuttoja. Lisäksi osa valuutoista oli fyysisiä, kierrossa olleita rahoja, osaa taas käytettiin ainoastaan käsitteellisinä tilivaluuttoina rahallisen arvon määrittämiseen. Uusia valuuttoja myös otettiin käyttöön suhteellisen usein ja valuutan arvoa voitiin muuttaa nopeasti poliittisilla päätöksillä. Suomen esiteollisen kauden valuuttakurssimuunnin (1534–1880) sisältää Suomen alueella esiteollisena aikana käytössä olleiden t…
Käsityöläiset kaakkoishämäläistä arkea muokkaamassa
2022
Tässä artikkelissa luodaan katsaus maaseutukäsityöläisten toimintaan ja elämän ehtoihin 1700-luvulta aina 1800-luvun puoliväliin asti. Esimerkkitapaukset ovat Hollolan emäseurakunnan alueelta, mutta ne valaisevat laajemminkin Kaakkois-Hämeen tilannetta. nonPeerReviewed
Multi-currency regime and markets in early nineteenth-century Finland
2020
Pre-industrial money supply typically consisted of multiple, often foreign currencies. Standard economic theory implies that this entails welfare loss due to transaction costs imposed by currency exchange. Through a study of novel data on Finnish nineteenth-century parish-level currency conditions, we show that individual currencies had principal areas of circulation, with extensive co-circulation restricted to the boundary regions in between. We show that trade networks, defined here through the regional co-movement of grain prices, proved crucial in determining the currency used. Market institutions and standard price mechanisms had an apparent role in the spread of different currencies a…